FINLAYSON ART AREA

Matti Hagelberg (s. 1964) on yksi suomalaisen sarjakuvan omaperäisimmistä tekijöistä. Hagelberg työskentelee raapekartonkipiirtämisen parissa. Kyseessä on hidas käsityömenetelmä, jossa (yleensä mustalta) raapekartongilta kaiverretaan mattoveitsen avulla esiin valkeaa jälkeä. Tekniikka on myös haastava: siinä voi mennä helposti pieleen. Kaiverrettua kohtaa ei saa enää takaisin.

Vuosikymmenten kokemus on tehnyt Matti Hagelbergista raapekartonkitekniikan suvereenin mestarin. Kartonki muotoutuu hänen käsissään tunnistettavasti, mutta monipuolisesti. Tekniikka on pikkutarkkaa tekemistä, mutta kokonaisuutena Hagelbergin teokset ovat massiivisia niin kooltaan kuin tematiikaltaan.

Finlayson Art Arean näyttelyssä yleisö pääsee tutustumaan museaalisessa suuruusluokassa Hagelbergin moniosaiseen sarjakuvateokseen, Läskimoosekseen, jonka valmistuminen vei häneltä yhdeksän vuotta. Läskimooses ilmestyi 54:nä sarjakuvalehtenä vuosina 2012–2020. Viime vuonna kokonaisuus koottiin kolmen kirjan paketiksi. Yli 1400-sivuisessa eepoksessa on teemoja esimerkiksi Raamatusta ja Kalevalasta. Suomen kirjataiteen komitea palkitsi Läskimooseksen vuoden 2021 kauneimpana kirjana.

Läskimooseksen tekeminen oli Matti Hagelbergille erilainen kuin aiemmat julkaisut. Hagelbergin mukaan työhön liittyi performatiivinen elementti. Hän teki teostaan ikään kuin lukijoiden katseen alla. Läskimooseksessa Hagelberg halusi päästä lähemmäksi piirtämistä, jossa on mukana tässä ja nyt -aspekti. Finlayson Art Arean näyttelyssä on esillä lukuisia originaaleja sekä muistikirjoja.

Matti Hagelberg on ollut aktiivinen toimija ja tekijä kuvataide- ja sarjakuvakentällä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Hagelberg on osallistunut lukuisiin näyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla sekä ollut mukana useilla festivaalivierailuilla. Hagelberg on valmistunut Taiteen maisteriksi 1993 Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun laitokselta. Hänen teoksiaan on mukana useissa antologioissa. Hagelbergille on myönnetty Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattupalkinto 1997, Seriefrämjandetin Urhunden 2002, Kemin sarjakuvafestivaalien Lempi Grand Prix 2004 ja opetusministeriön Suomi-palkinto 2012. Vuodesta 1998 alkaen Hagelberg on opettanut sarjakuvaa Taideteollisessa Korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto). Hagelberg asuu ja työskentelee Helsingissä.

Samuli Heimonen (s. 1975) tunnetaan näyttävistä susi- ja koira-aiheisista maalauksistaan. Myös Finlayson Art Arean kesässä nähdään Heimoselta tuttua teemaa, mutta mukana on useita aivan uusia, FAA:n näyttelyä varten tehtyjä teoksia. Heimosen taide luo yhteyttä suden ja koiran välille: jokainen koira on mahdollinen susi. Useissa teoksissa susi/koira hahmo sulautuu värikkäiden luonnonmuotojen ja kasvillisuuden keskelle. FAA:n näyttelyssä onkin kaksi kantavaa teemaa, susi/koira-aiheet sekä maiseman ja fantasian välinen suhde.

Samuli Heimonen havainnoi koirien ja susien piirteitä naturalistisesti, mutta teoksissa on mukana vahva symbolinen lataus. Uudemman tuotannon teoksissa maisema elää entistä enemmän fantasian väreissä ja paikka paikoin villeissä muodoissa. Heimosta kiinnostaa maisemassa todellisuuden ja unenomaisuuden liukuva raja. Taiteilija esittää kaksi tai kolme maisemaa samassa kuvassa, “läpivalaisee” maiseman ja katsoo kauas historiaan tai fantasiaan.

Suden ja koiran olemus on kiehtonut jo vuosia Samuli Heimosta. Teoksissa susi ja koira ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Toinen on villi ja alkuperäinen, toinen kesy ja ihmisen muovaama. Useissa hänen teoksissaan esiintyy suden ja koiran välimuoto, jossa on tunnistettavissa molempien piirteitä. Heimosella on ollut oma koira lähes aina. Perheen 8-vuotias Mörkö-koira on taiteilijan suuri innoittaja, “Olemukseltaan ja kasvoiltaan se esiintyy teoksissa tyyppinä, vaikka kyse ei ole muotokuvista. Mörkö on rauhallinen, luotettava kaveri, josta löytyy aina virtaa, kun sitä tarvitaan.”

Samuli Heimosella on ollut vuosien mittaan lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hänen teoksiaan kuuluu useisiin merkittäviin kokoelmiin. Tunnetuimpia julkisia töitä on vuonna 2021 valmistunut Petäjäveden uuden kirkon lehterin kaiteiden maalaukset. Heimonen valmistuiTaideteollisen oakoulun kuvataiteiden maisteriohjelmasta vuonna 2002. . Hän on opiskellut myös taidekasvatuksen osastolla Taideteollisessa korkeakoulussa sekä valmistunut Oriveden opiston kuvataidelinjalta vuonna 1995. Heimonen nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2008, kun hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hän on saaut Tapperien Taideseuran mitalin 2003. Heimonen asuu ja työskentelee Jyväskylässä

Heli Hiltusen (s. 1960) teoksissa suuret aiheet saavat sisälleen pieniä dokumentteja aiemmin eläneistä ihmisistä. Teosten pääosassa on Hiltusen mukaan haikea muistojen ja kaipauksen maisema. Muistot ja todelliset tapahtumat katoavat teoksissa ajan ja muistin kerroksiin. Yksilön elämä nivoutuu Suomen historian tapahtumiin: menneissä vuosissa on sotaa, evakkoja, sotalapsia, työttömyyttä, maastamuuttoa ja sosiaalisia ongelmia.

Heli Hiltunen maalaa öljyväreillä, akryylillä ja musteella sekä piirtää kankaalle. Hiltusen maalausjälki on aistikasta, mutta se värittää tunnelmia samalla aineettoman keveinä linjoina. Fyysisten muistojen, esimerkiksi valokuvien, kirjeiden, laskujen ja kuittien avulla Hiltunen tavoittelee taiteen keinoin eheää tarinaa perheestänsä.

Teosten valokuvat ovat Heli Hiltusen itsensä ottamia tai löydettyjä. Tämän kesän Finlayson Art Arean näyttelyssä on mukana esimerkiksi vanhoja diapositiiveja kukista, joita Hiltunen on kuvannut uudelleen. Teoksissa on myös tekstejä, joita Hiltunen on poiminut läheistensä kirjeistä, mukana on esimerkiksi otteita Hiltusen isän kirjeistä äidille Ruotsista 1960-luvulta. Hiltunen kertoo tutustuneensa isäänsä paremmin vasta kirjeiden kautta isänsä kuoleman jälkeen.

Finlayson Art Areassa Heli Hiltusen yksityisnäyttelyn viereisessä tilassa, Kutomosali 3:ssa, nähdään Hiltusen puolison, Jorma Purasen valokuvataiteen näyttely. Hiltunen on syntynyt Heinolassa, hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Kuvataideakatemiasta 1990 sekä 1986 graafiseksi suunnittelijaksi. Hänen teoksiaan on useissa merkittävissä kokoelmissa. Hiltunen on voittanut Ars Fennican vuonna 2001.

Emma Jääskeläisen (s. 1988) veistosnäyttely Finlayson Art Areassa on toteutettu Tampereen taidemuseon kanssa yhteistyössä ja se on osa taidemuseon Vuoden nuori taiteilija -näyttelyä. Jääskeläinen on järjestyksessä 38. Vuoden nuori taiteilija. Jääskeläinen työskentelee perinteisten kivimateriaalien parissa. Hän työstää klassisella ammattitaidolla niin graniittia, värikästä marmoria kuin travertiinia, mutta samalla haastaa kuvanveiston konventioita. Teosten massiivisuudesta huolimatta Jääskeläisen teoksissa on kepeää leikkisyyttä.

Emma Jääskeläinen käyttää teoksissaan kivimateriaalien ohella myös villaa ja metallia. Hän pohtii käsillä tekemisen, hidastumisen sekä kosketuksen merkitystä levottomassa maailmassa. Jääskeläinen kuvailee taiteensa olevan henkilökohtaisen sekä fyysisen ja yksityiskohtaisen kehossa tapahtuvan kokemuksen jakamista. Veistäminen on hänelle jatkuvaa liikettä ja läsnäoloa, keskustelua ympäröivän kanssa. Hän seuraa materiaalista esiin tulevia yksityiskohtia ja vie työtä intuitiivisesti eteenpäin. Lähtökohtana on usein ihmiskeho ja sen muistiin tallentuneet tuntemukset.

Emma Jääskeläisen teoksia on ollut esillä näyttelyissä Suomessa, Saksassa ja Italiassa, ja niitä on Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin taidemuseon ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa. Hän on toteuttanut 2020 Kiasma Commission by Kordelinin tukemana Proper Omelette -teoskokonaisuuden Nykytaiteen museo Kiasmaan sekä Helsingin Adriananpuistikkoon julkisen teoksen Put put. Jääskeläinen on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2018. Hän asuu ja työskentelee Espoossa.

Tapani Kokko (s. 1969) tunnetaan värikkäistä ja roheasti toteutetuista puuveistoksista, joissa yhdistyvät rempseän eroottinen huumori, koristeellisuus ja kirkkaat värit. Tärkeänä innoittajana Kokolle on Meksikon kansantaide luurankohahmoineen ja pääkalloineen. Positiivisuus, energia ja elämänmyönteisyys ovat Kokon taiteen kantavia teemoja. Hyvä mieli näkyy myös Finlayson Art Arean näyttelyn teoksissa.

Tapani Kokko kertoo olevansa tarinoiden ja satujen ystävä. Huumorin ja naamioiden takaa etsivä löytää kuitenkin myös syvää symboliikkaa, tragikomiikkaa ja surua. Kokon teoksissa elämä on kuin iso karnevaali, johon kuuluvat kaikki värit. Pauliina Turakka Purhosen tekstiiliveistokset ja Tapani Kokon puiset hahmot käyvät eloisaa vuoropuhelua keskenään ja kirjaimellisesti kietoutuvat toisiinsa Finlayson Art Arean näyttelyssä Ihme luun ja veren. Puu ja tekstiili täydentävät toisiaan.

Smeds Ensemblen ja Kansallisteatterin palkittu näytelmä Veistäjät on ollut Tapani Kokon yksi merkittävimmistä projekteista, kantaesitys oli 2014. Veistäjät on teatteriohjaaja Kristian Smedsin, Juha Mennan ja Tapani Kokon yhteisteos. Kuvanveistäjäpuolisonsa Virpi Kannon kanssa Tapani Kokolla on ollut jo vuodesta 2016 yhteisprojekti Taidevankkuri Linnuntie. Se yhdistää vanhan ajan kiertävää sirkusta, kuvataidetta ja performanssia. Taidevankkuri Linnuntie on vieraillut myös Finlayson Art Arean Tapahtumien Yössä, tänä vuonna tapahtuma on 4.8. Tapani Kokko on myös esiintynyt punk-yhtyeessä Hikiset tissit.

Tapani Kokko on valmistunut Kuvataideakatemiasta 1999 ja hänen teoksiaan on useissa merkittävissä kokoelmissa. Kokko on saanut Hämeen taidetoimikunnan taidepalkinnon 2013, Uudenmaan taidetoimikunnan palkinnon Veistäjät-työryhmästä 2014, Saskioiden työskentelystipendin 2014 ja Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinnon 2014. Kokko on syntynyt Pudasjärvellä. Hän asuu ja työskentelee Orimattilassa.

Fanni Niemi-Junkola on valmistunut Glasgow School of Artista (1995) ja esittänyt videoteoksiaan lukuisissa kansainvälisissä ja kotimaisissa näyttelyissä. Hän työskentelee myös eläinten parissa ja on toiselta ammatiltaan hevoshieroja ja kraniosakraaliterapeutti. Niemi-Junkolan monissa videoteoksissa yhdistyy sekä taiteellinen että eläinten parissa tehtävä työ ja niiden aihepiiri liittyy kehollisuuteen, kommunikaatioon ja valtarakenteisiin yhteiskunnassa. Niemi-Junkola työskentelee lehtorina Tampereen ammattikorkeakoulussa (Media and Arts, Fine Art).

Fanni Niemi-Junkolan videoteoksessa Kouluttaja / The Trainer (2020) sanaton vuorovaikutus on vaistonvaraista ja kehollista dialogia, mutta videossa tulee esille myös eläinten välinen sekä ihmisen ja eläimen välinen valta-asetelma. Teos jatkaa Niemi-Junkolan taiteelliselle työskentelylle ominaista arjen dokumentointia, jossa visuaalisuus ja Niemi-Junkolan osallisuus sekä esiintyjänä että ohjaajana on olennaista.

Finlaysonin kirkossa nähtävä videoteos on osa Finlayson Art Area (FAA) -taidetapahtumaa. Taidenäyttelyt levittyvät Finlaysonin alueelle gallerioihin, julkisiin tiloihin ja pihoille. Finlaysonin kirkko on kolmatta kesää FAA:n yhteistyökumppanina. Kaikkiin FAA:n taidekohteisiin on vapaa pääsy.

The Trainer / Kouluttaja, installaatio / installation, 4 min 10 sec, loop (2020)
Kuvaus / Cinematography Tommi Moilanen
Leikkaus / Editing Ville Hakonen, Wacky Tie Films
Sävellys / Composing, Pekko Käppi
Ohjaus / Direction, Fanni Niemi-Junkola

Finlaysonin kirkko avoinna: ma–pe ja su 11–18 sekä la toimitusten mukaan.

Fanni Niemi-Junkolan toinen videoteos, Tasapaino / Equilibrium, on nähtävissä FAA:n Minicinemassa, SIperian liikekeskuksessa, Itäinenkatu 11.

Finlayson Art Areassa nähtävät Jorma Purasen työt liittyvät tavalla tai toisella ajatukseen maisemasta. Työt ovat maiseman heijastumia tai uudelleen kuvattuja historiallisia maisemakuvastoja. Puranen pohtii ihmisen ja kokonaisten kulttuurien jättämiä jälkiä. Puranen on mittavassa taiteellisessa tuotannossaan käsitellyt historiaa, taidehistoriaa, etnografiaa, antropologiaa ja maantiedettä.

Paikalla on vahva merkitys Jorma Purasen teoksissa. Maisema kantaa muistia ja merkityksiä, se toimii näyttämönä omaelämänkerralliselle historialle kuljettaessaan tarinaa eteenpäin menneestä nykypäivään. Maisemat muodostavat eräänlaisia ajallisia kerrostumia, joissa eri historiat ja tarinat limittyvät toisiinsa. Puranen kokee, että keskittymällä pieniin yksityiskohtiin voi onnistua tavoittamaan laajempia tai yleisempiä kokonaisuuksia.

Jorma Purasen puolison, Heli Hiltusen, yksityisnäyttely nähdään viereisessä tilassa, Kutomosali 2:ssa. Pariskunnan taidetta yhdistää samankaltainen pyrkimys katsoa maisemaa, kerätä yksityiskohtaista dokumentaatiota ja tulkita paikan monisuhteisia merkityksiä.

Jorma Puranen (s. 1951, Pyhäjoki) on työskennellyt valokuvataiteilijana 1970-luvulta lähtien. Hän opiskeli alun perin Helsingin yliopistossa arkeologiaa ja taidehistoriaa, mutta vaihtoi pian valokuvauksen opintoihin ja valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1978. Hän on myös opettanut siellä 1978–1996 sekä toiminut valokuvataiteen professorina 1996–1998. Purasen ura on huomattavan kansainvälinen. Hänen teoksiaan on muun muassa Victoria and Albert Museumin, Moderna Museetin, Stedelijk Museumin ja Pariisin Bibliothéque nationalen kokoelmissa. Puranen voitti Fotofinlandian 1992 ja sai valokuvataiteen valtionpalkinnon 1988 ja 2010. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla 2005.

Jorma Purasen näyttely jatkuu Finnpark Plevnan tiloissa; parkkihallin porraskäytävässä ja Itäisellä kadulla. Ulkoseinämällä nähdään suurikokoinen neliosainen teossarja. Parkkihallin kokonaisuus on toteutettu yhteistyössä Finnpark Plevnan kanssa.

Finlayson Art Area esittelee tänä kesänä Esa Riipan (s. 1947) laajan retrospektiivisen kokonaisuuden, jossa on teoksia 1970-luvulta tähän vuoteen asti. Katsojalle avautuu ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua mestarigraafikon tuotannon eri vaiheisiin. Riippa on Suomen yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista taidegraafikoista.

Esa Riipan asetelmat ovat ajattomia, maisemista löytyy kotoista tunnistettavuutta. Riipan teosten yhteydessä puhutaan usein ns. hiljaisesta surrealismista, jossa on vaikutteita japanilaisen puupiirroksen perinteestä. Töistä löytyy myös huumorin pilkahduksia. Riipalle on ominaista myös sisällyttää aiheisiin jotakin yllätyksellistä, “jekkuja”, kuten taiteilija itse kuvailee. Riippa korostaa, ettei hänen teoksissaan ole tietoista sanomaa, vaan hän työskentelee kuvan ehdoilla ja prosessi etenee haluamalleen polulle.

Veikko Vionoja ja Giorgio Morandi ovat vaikuttaneet Esa Riipan taiteeseen, kuin myös oman ikäpolven kollegat. Outi Heiskasen kanssa Riipalla oli kilpailuhenkisyyttä ja suuri molemminpuolinen arvostus. Finlayson Art Arean näyttelyssä on nähtävillä muun muassa teos Heis-kurkkaa, kuis-herkkää (1987), joka oli esillä innoittajansa Outi Heiskasen työhuoneella. Mukana on myös tyylikäs muotokuva Riipan opettajasta, Pentti Kaskipurosta.

Esa Riipan teoksia kuuluu merkittäviin kotimaisiin ja ulkomaisiin kokoelmiin. Hän on voittanut uransa aikana Kuvataiteen valtakunnan palkinnon 1977, II palkinnon Olivetti grafiikkakilpailussa 1977, II palkinnon puolalais-suomalaisessa merigrafiikkakilpailussa 1981, Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan kulttuuripalkinnon 1998 sekä Pro Finlandia -mitalin 2000. Esa Riippa asuu ja työskentelee Kälviällä, josta hän on myös syntyisin.

Näyttely jakaantuu kahteen tilaan: pienempi kokonaisuus on esillä Grafiikanpaja Himmelblaussa (Finlaysoninkuja 9 kerros PB) ja suurempi kokonaisuus on Galleria Himmelblaun Puuvillasalissa (Finlaysoninkuja 9 kerros 2

Keraamikko Michael Schilkinin (1900–1962) aiheita olivat antiikin mytologia, Raamatun kertomukset, pyhimyslegendat, eläimet ja afrikkalaiset ihmiset. Rohkeiden lasitekokeilujen myötä teoksiin syntyi hienoja pintavaikutelmia. Veistosten ohella hän teki myös kookkaita reliefejä, joista esimerkkeinä Helsingissä Arabian tehtaan ja Kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen julkisivun teokset. Finlayson Art Areassa nähtävät teokset ovat uniikkeja ja lainassa kauppaneuvos Kyösti Kakkosen Collection Kakkonen -kokoelmasta. Näyttelyn on kuratoinut kokoelman kuraattori, Juhani Kukkonen. Jotkut teoksista ovat olleet aiemmin esillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, Nationalmuseetissa Tukholmassa 1941 ja Helsingin Taidehallissa Taideteollisuusnäyttelyssä 1953.

Sympaattiset ja ilmeikkäät eläinveistokset ovat Michael Schilkinin tunnetuimpia teoksia. Eläinmallinsa hän löysi Korkeasaaresta, kirjoista ja lehtikuvista. Schilkin palasi eläinteemoihin eri vuosikymmeninä. Ihmishahmoista Schilkinin suosikkeja olivat afrikkalaisia naisia kuvaavat veistokset. Nykykatsojan silmään ne ovat eksotisoivia. 1950-luvun Suomessa ei vielä ajateltu eettisiä näkökulmia eri kulttuurien kuvaamisessa. Toisaalta Schilkinin muukin ihmiskuvaus on tyypittelevää ja karrikoivaa.

Michael Schilkin syntyi Venäjällä Trubinossa, hän toimi Pietarissa räätälinkisällinä ja myöhemmin rautatieasemalla konttoristina. Vuonna 1921 hän päätyi Suomeen erikoisella tavalla: purjehdusseuran retkellä vene päätyi Suomen puolelle, missä rajavartiolaitos pidätti purjehtijat. Kuulustelujen jälkeen Schilkin päätyi Mikkeliin maatilalle rengiksi. Huvijahdilla työskennellessään hän pääsi Helsinkiin. Hän aloitti työt kuorma-autonkuljettajana ja opinnot Helsingin Taideteollisuuskeskuskoulun niin sanotulla Ateneumin iltalinjalla 1920-luvun puolivälissä.

Arabian taiteellinen johtaja Kurt Ekholm kiinnostui Michael Schilkinin teoksista 1930-luvun alussa ja kutsui hänet kokeilemaan keramiikan tekemistä tehtaan tiloihin. Pian Schilkinin veistosten omaperäisyys huomattiin, kriitikot arvostivat töiden humoristisuutta, modernia tyylittelyä, persoonallisuutta ja liikkeen ilmaisua. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen avulla Schilkin sai Suomen kansalaisuuden 1937. Sota teki katkon lupaavaan uraan, jatkosodassa Schilkin toimi rintamalla suomalaisten panssarijoukkojen kuorma-autonkuljettajana.

Michael Schilkin sai Arabialle tekemistään töistä kultamitalin Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, Milanon triennaalin kunniadiplomin 1951 ja hopeamitalin 1954 sekä Pro Finlandian 1958. Suomalaisen designin kulta-aikana 1950-luvulla Schilkinin teoksia esiteltiin muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Ranskan Cannesissa ja Italian Faenzassa. Schilkin on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.

Näyttelyn eläinhahmot ovat pääosassa Vooningin edustalla olevalla Päämääränkujalla yhteisöllisessä Eläinten karnevaali -katumaalauksessa, jonka on suunnitellut Finlayson Art Arean projektipäällikkö Katja Villemonteix.

Sebastian Schultz on tuonut Finlayson Art Areaan näyttävän kokonaisuuden uusia maalauksia, joista viimeisimmät valmistuivat juuri ennen tapahtuman alkua. Schultz on nimennyt näyttelynsä rauhantutkija Frank Möllerin kirjan Visual Peace mukaan. Schultz lähestyy rauhan visualisointia muun muassa itselleen tutun hiphop-kulttuurin kautta. Töiden aiheena on rauha ja kuinka sen voi visualisoida realistisen maalaustaiteen keinoin.

Näyttelyn nimiteoksessa Visual Peace seesteinen kesäpäivä on vaihtunut puutarhapöydän äärellä riitelyyn. Teoksella Sebastian Schultz osallistuu Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen TAPRIn projektiin Image & Peace. Schultz kuvailee maalaavansa nopealla tempolla, jopa aggressiivisesti. “Rauhan ei tarvitse olla rauhallista”, hän sanoo. Taiteilija tutkii erilaisia toteutustapoja, värejä ja visuaalisia keinoja teemaan liittyen ja esittää maalauksissaan eri näkökulmia tilasta nimeltä rauha. Näyttelyn teemasta tuli tahattomasti ajankohtainen, idean syntyessä Ukrainan sodasta ei ollut vielä tietoa.

Näyttely kuvaa, kuinka elämä on vastakohtaisuuksien synnyttämää eikä koskaan kokonaan vailla konflikteja. Norjalaisen sosiologin ja rauhantutkijan Johan Galtungin mukaan positiivinen rauha merkitsee sotaan johtavien rakenteellisten syiden poissaoloa ja negatiivinen rauha aseellisen konfliktin puuttumista, mutta rakenteellisten syiden olemassaoloa. Galtung on keskittynyt tutkimuksessaan rakenteelliseen väkivaltaan, joka jää usein huomioimatta ja tunnistamatta. Rakenteiden paljastaminen ja poistaminen on tärkeää rauhantyötä.

Sebastian Schultz on tamperelainen kuvataiteilija, joka työskentelee Nokian Nansotalossa. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun Fine Art -linjalta 2020. Schultz tunnetaan Tampereella erityisesti TAKO:n muuriin vuonna 2018 tekemästään 54-metrisestä muraalista, joka kuvaa Tampereen historiaa. Schultzin uusin muraali sijaitsee Ratinassa, Tampereen Sähkölaitoksen tukimuurissa. 750 neliömetrin kokoinen teos on syntynyt yhdessä OCTOn ja Tomi Lastusen kanssa.

Plant Measures kutsuu saamaan uudelleen yhteyden kasvien maailmaan, joka ympäröi meitä kaikkialla koko ajan. Päätös omistaa tämä näyttely kasveille on myös tapa tunnustaa niiden usein huomaamaton läsnäolo ja olla sille todistajana. Sen takana piilee halu vietellä meidät keskusteluun – huomioiden vaihtamisen erääseen muotoon – kasvikunnan kanssa.

”Kaikki meitä ympäröivät esineet ja työkalut tulevat kasveista (ravinto, huonekalut, vaatteet, polttoaineet, lääkkeet). Mikä tärkeintä, koko korkeampi eläinten elämä ruokkii näiden olentojen välistä orgaanista kaasujen vaihtoa (happea). Maailmamme on kasvien maailma ennen kuin se on eläinten maailma.”

Sinut kutsutaan vaihtamaan näkökulmaa ja tutustumaan kasvimaailman eri puoliin esillä olevien taideteosten avulla. Kasvien elämään yhdistämämme näkyvät ja näkymättömät ominaisuudet muuttuvat ja ilmestyvät uudelleen pöytämaisemana, arkistona tai työkaluna tulevaisuuden lukemiseen. Spekulatiivinen, leikkisä, patatieteellinen ja geometrinen sekoittuvat kasvien monipuolisuuden ja erinomaisuuden juhlaksi.

”Kasvia ei voi erottaa – fyysisesti eikä metafyysisesti – siitä maailmasta, jossa se on. Se on kaikkein intensiivisin, radikaalein ja paradigmaattisin maailmassa olemisen tapa. Kasvien perään kysyminen merkitsee olemista maailmassa.”

Haluan kiittää niitä monia elämänmuotoja – inhimillisiä ja muita –, jotka ovat tehneet tämän näyttelyn mahdolliseksi.
Christina Stadlbauer, 2022

Lainaukset: Emanuele Coccia, The Life of Plants, 2019

Pauliina Turakka Purhonen (s. 1971) on tuonut Finlayson Art Arean näyttelyyn Ihme luun ja veren laajan kokoelman värikkäitä ja mielikuvituksellisen kiehtovia tekstiiliteoksia. Turakka Purhonen on rakentanut näyttelyn yhdessä kuvanveistäjä Tapani Kokon kanssa, taiteilijat ovat tehneet yhteisnäyttelyitä ennenkin. Aiemmin ravintolana toiminut liiketila on muuttunut taiteilijoiden käsissä kokonaistaideteokseksi. Turakka Purhosen tekstiiliteosten pehmeys ja eläväisyys yhdistyvät orgaanisesti Kokon roheaan puuveistämiseen. Kahta persoonallista taiteilijaa yhdistää rikas värimaailma, koristeellisuus ja elämänkierron symboliikka. Kumpikin taiteilija ammentaa inspiraatiota Meksikon kansantaiteesta ja keskiajan kuvaperinteestä.

Pauliina Turakka Purhosen tekstiiliveistokset ovat inhimillisiä ja samaan aikaan fantasiaa. Hän kuvaa realistisesti lähipiirinsä ihmisiä ja usein myös itseään. Teoksissa on tarinallisuutta, jota installointi korostaa. Tekstiilihahmot vievät meidät salaperäisiin maailmoihin, missä tuttu arki sekoittuu mystisiin tapahtumiin. Keskiaikaisten kirkkojen pyhimyskuvasto on vaikuttanut suuresti Turakka Purhosen taiteeseen. Hän on pappisperheen tytär ja viettänyt lapsuutensa Ahvenanmaalla. Keskiaikaisten kirkkojen maalaukset ja veistokset olivat läsnä arjessa.

Haapavedellä syntynyt Pauliina Turakka Purhonen on valmistunut alun perin taidemaalariksi (kuvataiteen maisteri) Kuvataideakatemiasta 2003. Hänellä on myös keraamikon koulutus. Tekstiiliveistosten tekeminen tuli hänen taiteeseensa, kun maalaaminen ei tuntunut enää etenevän. Muutokseen vaikutti osaltaan arki pienten lasten äitinä. Pauliina Turakka Purhosen teoksia kuuluu useiden pohjoismaisten museoiden kokoelmiin. Hän on voittanut urallaan Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnon 2006, William Thuring -pääpalkinnon 2014 ja Kuvataiteen Valtionpalkinnon 2016.

Meri Westlin on kutonut metallilangasta ilmavia, miltei aineettomia vaatteita tai vaatteiden torsoja, kuten hän itse niitä kutsuu. Kepeiden veistosten sarja muodostaa korkealle nousevan installaation, Garderobi 22, vanhaan Rautarappuun. Komea pitsimäinen rappu on tuotu Finlaysonin tehtaalle Manchesterista vuonna 1875.

Kokonaisuutta varten Meri Westlin on keskustellut eläkkeellä olevan Eeva Vuorelan kanssa. Vuorela työskenteli Finlaysonilla kutojana 41 vuotta. Vuorelan kertomukset inspiroivat Westliniä luomaan teoksen, joka on kunnianosoitus puuvillatehtaan työntekijöille. Suurin osa heistä oli niin sanottuja pumpulityttöjä, ja heitä ajatellen installaatiosta löytyy siroja mekkoja ja hentoja uimapukuja. “Vanha portaikko, jossa teoskokonaisuus sijaitsee, on upea. Ihastuin siihen heti”, Westlin sanoo. “Metalliportaissa ovat kävelleet jo tehtaan työntekijät aikoinaan. Luon siihen kuparilankaa kutomalla kolmenkymmenen mekon ja uimapuvun kokonaisuuden, joka luo esteettisen, melkein läpinäkyvän tilan.” Installaation veistokset liikahtelevat hennosti ohikulkijoiden herättämässä ilmavirrassa. On kuin pumpulityttöjen henki vielä kuiskisi tilassa.

Meri Westlin on tamperelainen kuvataiteilija, joka työskentelee Nokian Nansotalossa. Westlin on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2001. Hän on valmistunut myös käsi- ja taideteollisuusalan suunnittelijaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta  1987. Westlin on uransa aikana toteuttanut erilaisten aikuis- ja nuorisoryhmien kanssa suuria yhteisöteoksia sekä ollut mukana useissa kuvataidetapahtumissa yksityisnäyttelyjen ohella. Tampereella moni tuntee Westlinin värikkäistä ilves-aiheisista maalauksista sekä mustavalkoisesta KASVISTO-sarjasta. Westlin on käsitellyt maalauksissaan useita teemoja, eläinaiheita sekä lentokoneenmottoreita, leluja ja käsityökuvastoja.

Tämän vuoden teemana on yhteisöllisyys.

Roni Kuulasvuo on suunnitellut ja maalannut Finlaysoninkujalle, Vanhan tehtaan taakse, suuren tummansinipohjaisen katumaalauksen, jonka pinnalla risteilee pinkki verkko. Kuulasvuo kertoo maalauksestaan: “Teokseni Verkko – The Web käsittelee yhteisön ja yksilön suhdetta symbolisen verkko-aiheen kautta. Kuinka välttämätön asia esimerkiksi turvaverkko on – voiko se toisaalta takerruttaa yksilön ansan lailla? Onko verkko jotakin, joka risteilee välissämme, yhdistäen yhteisön osiensa summaa suuremmaksi kokonaisuudeksi? Yhdistävätkö tietoverkot ihmisiä vai hallitsevatko ne meitä? Ainakin visuaalisesti katumaalaukseni yhdistää alueen rakennukset ja toimijat dynaamisesti yhteen.”

Sebastian Schultzin ideoima katumaalaus sijaitsee Väinö Linnan aukion ja Finlaysoninkujan välisellä alueella. Teoksen tekemiseen osallistui useita kävijöitä Museoiden Yön aikana toukokuussa. Schultz piirsi osasta varjokuvan katuun, osa poseerasi maassa makuullaan. Kävijät saivat itse maalata hahmot valmiiksi kirkkailla kasariväreillä. Schultzilta on Finlayson Art Areassa yksityisnäyttely Galleria Himmelblaun tiloissa, Finlaysoninkuja 9 kerros 2B.

Katja Villemonteixin Päämääränkujalle suunnittelema Eläinten karnevaali tuunaa Michael Schilkinin keramiikkateokset raikkaasti nykypäivään. Villemonteixin piirtämät eläinhahmot perustuvat Schilkinin veistoksiin, joita nähdään viereisessä Vooninki-salissa. Kujalle karanneet eläimet ovat saaneet persoonalliset koristeensa yhteisöllisissä katumaalauspajoissa, joihin osallistui sekä aikuisia että lapsia. Eläinten karnevaali kuvaa yhdessä tekemällä syntyvää luovuutta ja erilaisuuden iloista voimaa.

Kuninkaankadulla Finlaysonin myymälän edustalla ohikulkijoita piristää keltaisena hehkuva Annukka-kukkakuvio (Finlayson Oy / Mirja Tissari, 1976) ja Media 54:n edustalla yleisön ikisuosikki Aalto (Finlayson Oy / Eine Lepistö, 1977), jonka maalaamiseen osallistui paljon kävijöitä Museoiden Yönä.

Katumaalaukset: Väinö Linnan aukio, Finlaysoninkuja ja Päämääränkuja sekä Kuninkaankatu 3. Katumaalit on tuttuun tapaan sponsoroinut tänäkin vuonna Tikkurila Oyj.