Finlayson Art Area 13.6.–24.8.2025

Väriä ja elämyksiä Finlaysonin alueella vuodesta 2015

Finlayson Art Area (FAA) on Suomen yksi suurimmista kuvataidetapahtumista ja kesällä 2025 se järjestetään 11. kerran. Tapahtuma on ajalla 13.6.–24.8.2025. FAA:n kuratoi ja toteuttaa Grafiikanpaja Himmelblau ja mahdollistaa Finlaysonin alueen kiinteistöjä hallinnoiva Työeläkeyhtiö Varma. FAA:n tapahtumajohtaja on Himmelblaun toimitusjohtaja, galleristi Pertti Ketonen. FAA:n taidenäyttelyt sijaitsevat yli kymmenessä eri kohteessa sisä- ja ulkotiloissa. Näyttelyiden ohessa on kesän aikana myös opastuksia, taiteilijatapaamisia, performansseja, musiikkiesityksiä ja taidetyöpajoja. Kaikkiin taidekohteisiin ja oheistapahtumiin on vapaa pääsy. Vuosittain FAA:ssa vierailee tuhansia kävijöitä.

FAA on esitellyt tähän mennessä 111 taiteilijan teoksia. FAA-taiteilijoita ovat olleet mm. Eija-Liisa Ahtila, Elina Brotherus, Rut Bryk, Samuli Heimonen, Outi Heiskanen, Richard Humann (US), Ola Kolehmainen, Inari Krohn, Rosa Liksom, Esko Männikkö, Roland Persson (SE) ja Charles Sandison.

Finlayson Art Arean tavoitteena on luoda korkeatasoisia näyttelyitä ja esitellä monipuolisesti ammattitaiteilijoiden tekemää taidetta eri muodoissa, mahdollistaa matalan kynnyksen taide-elämyksiä ja luoda yhteisöllisyyttä. Taidenäyttelyiden ohella suosituksi kävijäkohteeksi on muodostunut katumaalausalue, jota yleisökin on päässyt maalaamaan.

Nuoret taiteilijat ovat tärkeä osa FAA:n tarinaa: joka kesä tapahtumassa työskentelee lukuisia taideopiskelijoita tai vastavalmistuneita taiteilijoita, TAMKin Fine Arts -linjalta, SAMKin Kankaanpään taidekoulusta ja Ikatasta.

FAA on tehnyt vuosien aikana yhteistyötä Pirkanmaan museoiden kanssa, kuten Sara Hildénin taidemuseon, Serlachius museoiden ja Tampereen taidemuseon.

Kesän 2025 FAA-taiteilijat

  • EGS, installaatiot ja grafiikanvedoksia. Paikka: Grafiikanpaja Himmelblau ja Media 54:n kattoterassi.

EGS (s. 1974, Helsinki) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija. Noin 30 vuoden ajan hänen teoksiaan on voinut nähdä kaupunkitilassa ympäri maailmaa. Hän on viime vuosien aikana meritoitunut myös lukuisissa museo- ja gallerianäyttelyssä kotimaassa ja ulkomailla.

  • Jaakko Heikkilä, valokuvataidetta. Paikka: Kutomosali 3 ja Finnpark Plevna.

Heikkilä (s. 1956) on torniolainen valokuvataiteilija ja valokuvauksen opettaja. Hän oli ehdolla Luxemburg Art Prize 2024 finaalissa ainoana suomalaisena. Heikkilän valokuvien teemana ovat usein kulttuuriset identiteetit ja valtakulttuureiden keskellä elävät vähemmistöt.

  • Kerttu Horila, retrospektiivinen näyttely kokoaa yhteen veistoksia, maalauksia ja harvoin yleisölle esillä olleita piirroksia. Paikka: Kutomosali 1.

Raumalainen Horila (s. 1946) on tunnettu suurista, usein luonnollista kokoa olevista, keraamisista tai pronssisista ihmisfiguureista. Naisen elämään liittyvät näkökulmat ja tilanteet ovat keskeinen aihe hänen tuotannossaan.

  • Helinä Hukkataival, videoteos. Paikka: Finlaysonin kirkko ja Minicinema.

Hukkataival (s. 1941) on suomalainen kuva- ja performanssitaiteilija. Teokset käsittelevät yleisiä kysymyksiä taiteilijan henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Hukkataipaleen teoksissa näkyy naisen arkinen elämä ja usein näkymättömäksi jäävä työ.

  • Helinä Hukkataival & Ida Sofia Fleming

ääni-installaatio. Paikka: Rautarappu.

  • Kimmo Kaivanto, taidegrafiikkaa ja maalauksia. Paikka: Terde.

Kaivanto (1932–2012) oli yksi sukupolvensa merkittävimpiä suomalaisia kuvataiteilijoita. Hänen taiteessaan yhdistyvät romantiikka ja yhteiskunnallinen analyysi. Hän oli ennen muuta maalari ja graafikko, mutta myös veistäjä. Perinteisten tekniikoiden rinnalla uudet materiaalit ja rakenteet innostivat taiteilijaa.

  • Kirsi Neuvonen, retrospektiivinen näyttely Aika kultaa muistot esittelee taidegrafiikkaa ja installaatioita. Paikka: Galleria Himmelblau.

Neuvonen (s. 1960 Keuruu) on kuvataiteilija ja taidegraafikko, hänen värikylläisissä, usein sarjallisissa teoksissa toistuvat muutamat perusaiheet, kuten puvut, talot, puut, ruukut ja arkkitehtoniset elementit. Aihemaailmassa on muistumia ja viitteitä taidehistoriaan ja antiikin jumaltarustoon. Suurin osa näyttelyn grafiikoista on tehty Grafiikanpaja Himmelblaussa.

  • Timo Vuorikoski, 80-vuotisjuhlanäyttely, kuraattorina Veikko Halmetoja. Paikka: Vooninki.

Vuorikoski (s. 1945) on tamperelainen taidemaalari ja graafikko. Laajaan ja monipuoliseen tuotantoon kuuluu asetelmia, maisemia ja vapaita henkilötutkielmia. Vuorikoski tunnetaan myös on virallisten tilausmuotokuvien tekijänä. Vuorikoski toimi Sara Hildénin taidemuseon johtajana 28 vuotta, vuoteen 2006 saakka.

  • Collection Kakkonen -kokoelman nykytaidetta: mukana mm. EGS, Alma Jantunen, Janne Rahunen, Markku Salo. Paikka: Kutomosali 2

Katumaalausalue

  • Media 54:n eteen toteutetaan aiemmilta vuosilta tuttu Aalto (Eine Lepistö, 1977, Finlayson Oy).
  • Finlaysoninkujalle, Vanhan tehtaan “takapihalle”, toteutetaan Kirsi Neuvosen Puku-sarjan innoittamana kesäisiä mekkoja kuvaava katumaalaus.
  • Päämääränkujalle syntyy erikseen järjestettävissä katumaalauspajoissa yhteisöllinen sanataidekatumaalaus Unelmien pilvitarha. Yleisö pääsee kirjoittamaan unelmiaan pilviin ja maalaamaan omalle pilvelleen värikkään reunuksen. Teoksen on suunnitellut FAA:n projektipäällikkö Katja Villemonteix.

Finlayson Art Area 13.6.–24.8.2025

Pääsisäänkäynnit:
Väinö Linnan aukio 13
Finlaysoninkuja 9

Avoinna: ke–pe 11–18, la–su 12–18
Suljettu: ma, ti ja juhannuksena 20.–24.6.

Opastukset: joka lauantai kello 14. Lähtö Väinö Linnan aukion lavan vierestä, kesto 1h. Reitillä portaita.

Lähempänä kesää tiedotamme mm. taiteilijatapaamisista. Tähän mennessä varmistunut oheisohjelma:

Museoiden Yö, lauantai 17.5.

kello 18–21 yleisö pääsee seuraamaan taidevedostusta Grafiikanpaja Himmelblauhun (Finlaysoninkuja 9, kerros PB)

kello 18–22 yleisö on tervetullut maalaamaan kanssamme katua. Maalaamme Media 54:n edustalle Finlaysonin sinivalkoista Aalto-kuviota (Finlaysoninkujan pääty). Ikäsuositus 5+. Huom, varaathan maalailuun sopivat vaatteet. Säävaraus: kostealla kelillä ei voi maalata.

Avajaisohjelmaa

lauantai 14.6.

kello 12–18, yleisö pääsee seuraamaan taidevedostusta Grafiikanpaja Himmelblauhun (Finlaysoninkuja 9, kerros PB)

kello 14 erikoisopastus näyttelyihin. Kierroksen varrella luvassa musiikillisia yllätyksiä. Kierros on toteutettu yhteistyössä Finlayson soi – Kaustisten etkot -tapahtuman kanssa.

kello 16 erikoisopastus näyttelyihin. Kierroksen varrella luvassa musiikillisia yllätyksiä. Kierros on toteutettu yhteistyössä Finlayson soi – Kaustisten etkot -tapahtuman kanssa. Kierroksen kesto runsas tunti. Reitillä portaita.

sunnuntai 15.6.

kello 12–18, yleisö pääsee seuraamaan taidevedostusta Grafiikanpaja Himmelblauhun (Finlaysoninkuja 9, kerros PB)

  • Vapaa pääsy näyttelyihin sekä oheisohjelmaan
  • Esteetön, paitsi Terden alataso ja Finnparkin rappu
  • Lemmikkiystävällinen

Lisätietoja

tapahtumajohtaja Pertti Ketonen
0500 625 564 / pertti.ketonen@himmelblau.fi

Jaa somessa