Finlayson Art Area (FAA) toteutetaan vuonna 2022 kahdeksannen kerran. Tapahtuma on avoinna yleisölle 10.6.–28.8. Mukana on 15 ammattitaiteilijan näyttelyt, katumaalausalue ja vihertaideteokset. FAA esittelee monipuolisesti eri taiteen lajeja, mukana on taidegrafiikkaa, veistoksia, valokuvataidetta, installaatioita, maalauksia, keramiikkaa, sarjakuvaa.
Kohteet sijaitsevat sisägallerioissa, alueen pihoilla, kaduilla ja julkisissa tiloissa. Kaikkiin näyttelyihin on kävijöiltä ilmainen sisäänpääsy. Pyrimme kaikkien kohteiden esteettömyyteen.
Tapahtuman yhteydessä julkaistaan FAA22-taidelehti, joka esittelee kattavasti näyttelyt ja taiteilijat. Kesän aikana Finlayson Art Area tuottaa useita ilmaisia oheistapahtumia: muun muassa katumaalauspajoja, yleisöopastuksia, vedostusnäytöksiä, taiteilijatapaamisia ja Ystävätreffit yksinäisille.
Tapahtuman tuottaa alueella jo 32 vuotta toiminut Grafiikanpaja Himmelblau ja mahdollistaa työeläkeyhtiö Varma.
FAA22-taiteilijat
Matti Hagelberg, piirroksia ja sarjakuvaa. Paikka: Kutomosali 1.
Samuli Heimonen, maalauksia. Paikka: TR1 Rautahalli.
Heli Hiltunen, maalauksia ja taidegrafiikkaa. Paikka: Kutomosali 2.
Emma Jääskeläinen, veistoksia, Vuoden Nuori Taiteilija -rinnakkaisnäyttely, paikka: TR1 Rullaamo. Yhteistyössä Tampereen taidemuseo.
Tapani Kokko, veistoksia, yhteisnäyttely Pauliina Turakka-Purhosen kanssa. Paikka: Siperian liikekeskus.
Roni Kuulasvuo, katumaalausteos, paikka: Finlaysoninkujan aukio.
Fanni Niemi-Junkola, videotaidetta, paikka: Finlaysonin kirkko. Yhteistyössä Finlaysonin kirkko.
Jorma Puranen, valokuvataidetta. Paikka: Kutomosali 3 sekä Finnpark Plevnan rappu ja Itäisen kadun ulkoseinä. Yhteistyössä Finnpark Plevna.
Janne Rahunen, lasiveistoksia. Paikka: Finlaysonin alueen ulkotilat.
Esa Riippa, taidegrafiikkaa. Paikka: Puuvillasali ja Grafiikanpaja Himmelblau.
Mikael Schilkin, keramiikkaa. Paikka: Vooninki. Yhteistyössä Collection Kakkonen.
Sebastian Schultz, maalauksia. Paikka: Galleria Himmelblau.
Christina Stadlbauer, vihertaideteos.
Pauliina Turakka-Purhonen, veistoksia, yhteisnäyttely Tapani Kokon kanssa. Paikka: Siperian liikekeskus.
Meri Westlin, installaatio. Paikka: Rautarappu.
Uutena yhteistyöhankkeena toteutamme Tampereen taidemuseon kanssa näyttelyn Vuoden nuori taiteilija – Emma Jääskeläinen. Näyttely on osa taidemuseolla nähtävää varsinaista VNT-näyttelyä.
Katumaalausalue toteutetaan Vanhan tehtaan ympärille ja Finlaysonin myymälän eteen, mukana on Roni Kuulasvuon seittiaiheinen teos sekä Finlayson Oy:n kuvioita ja Mikael Schilkinin keramiikkateoksiin perustuva yhteisöllinen katumaalausalue.
Finlayson Art Area on yhteistyökumppanina Finlaysonin alueen tehdaspuutarhahankkeessa, Christina Stadlbauerin vihertaideteos on osa hanketta.