Lanseeraamme avajaisten yhteydessä kirjallisuuspolun Sanalankoja sekä järjestämme elokuun lopussa uuden kirjatapahtuman Taide&Kirja | Art&Book.
Kuvataiteen ohella yleisö pääsee nauttimaan kirjallisista elämyksistä tästä vuodesta lähtien. Sanalankoja on moniosainen kirjallinen teos, jonka viisi tekstiä on tilattu uniikkeina tilaustöinä pirkanmaalaisilta kirjailijoilta. Mukaan haluttiin kirjailijoita, jotka edustavat erilaisia tyylejä. Tekstien paikoiksi valikoitui kiinnostavia, erilaisia tunnelmia herättäviä kohteita Finlaysonin alueella. Sanalankoja-teos on ympärivuotinen ja sitä tullaan laajentamaan tulevina vuosina uusilla teksteillä.
Vuoden 2018 Sanalankoja-kirjailijat ja -teokset: Siiri Enoranta, Ununkvadin tuho, mukaansatempaava ja dramaattinen tieteistarina, joka liittyy vahvasti teoksen sijaintiin. Johanna Hulkko, moderni loitsu, joka kietoo hulvattomalla tavalla yhteen Finlaysonin alueen, Tampereen ja nykyajan ilmiöt. Aleksanteri Kovalainen (julkaissut aiemmin nimellä Heikki A. Kovalainen), taidokkaasti eri aikakausia yhdistävä runo, jonka ytimessä ovat kansalaissota ja turvapaikanhakijoiden elämä. Arto Lappi, Pumpulin tyttö, koskettava runo liittyen Lapin isovanhempiin ja Finlaysonin historiaan. Marisha Rasi-Koskinen, Nyt, aikaa ja avaruutta kiehtovasti yhdistävä pienoisnovelli tapahtumapaikkanaan Finlaysonin vanhan savupiipun vierus.
Tänä kesänä Finlayson Art Arealla on ensimmäistä kertaa oma kirjakauppa. Se on avoinna koko tapahtuman ajan Aamulehden aulassa Aamulehden aukioloaikoina. Pienempi myymälä sijaitsee näyttelykohteessa Puuvillasali, joka on avoinna tapahtuman aukiolon mukaan. Kauppojen valikoimissa on muun muassa FAA18-taiteilija Rosa Liksomin koko tuotanto, Sanalankoja-kirjailijoiden teoksia, runoutta ja lastenkirjoja.
Finlayson Art Arean päätösviikonloppuna elokuun lopussa pääosassa ovat kirjat ja kirjailijat, kun Taide&Kirja | Art&Book valtaa Finlaysonin Siperian aukion. Taide&Kirja on intiimi ja lämminhenkinen, älyllinen, mutta rento kirjallisuustapahtuma, jolle Finlaysonin alueen miljöö ja ympäröivä taide tarjoavat ainutlaatuiset puitteet. Tapahtuma on samalla suuri kirjamyyntitilaisuus, jossa Suomalainen Kirjakauppa toimii yhteistyökumppanina.
Perjantai 24.8. on lasten päivä. Paikalla ovat Tatu ja Patu sekä haastateltavina hahmojen luojat, Aino Havukainenja Sami Toivonen. Mukana on myös Herra Hakkarainen ja paljon hauskaa lastenohjelmaa.
Lauantai 25.8. on FAA18-taiteilija Rosa Liksomin päivä. Liksom haastattelee kutsumiaan vieraita: Pentti Linkola – teemana metsä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Sari Näre – miehet, naiset ja lapset sodassa. Lisäksi yllätysvieras!
Sunnuntai 26.8. on omistettu pirkanmaalaisille kirjoittajille. Haastateltavina ovat Sanalankoja-kirjailijat sekä myöhemmin vahvistuvat vieraat kiinnostavine teemoineen. Rosa Liksom pitää rajatulle osallistujajoukolle Taide&Kirja-pajan, joka yhdistää kuvataidetta ja kirjoittamista.
Finlayson Art Arean pääyhteistyökumppanit kirjallisuusteemassa ovat Otava, Aamulehti ja Taiteen edistämiskeskus sekä Taide&Kirja-tapahtuman aikana Suomalainen kirjakauppa.