Mukana Elina Brotherus, Anssi Kasitonni, Jonna Kina ja Pekka Luukkola.
Tänä kesänä valokuvaa ja videota nähdään useassa näyttelytilassa Finlayson Art Areassa. Eri taiteilijat ja tyylit takaavat sen, että yleisö saa monipuolisen tuntuman tämän päivän video- ja valokuvataiteeseen.
Elina Brotherus on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita, hän asuu ja työskentelee Helsingissä ja Ranskassa. Brotheruksen videoteos toteutetaan Siperian aukiolle yhteistyössä Serlachius-museoiden kanssa. Finlayson Art Areassa nähtävä teos liittyy Serlachius-museoiden Gustafissa 16.6. avautuvaan Brotheruksen näyttelyyn. Media54:n tiloissa yleisö pääsee hulvattomalle matkalle Anssi Kasitonnin maailmaan. Tilaan rakennetaan Kasitonnin animaatiolyhytelokuvaa varten oikea elokuvateatteri – minikoossa. Kasitonni tunnetaan etenkin humoristisista installaatioistaan ja veistoksistaan.
Kansainvälisiä hienoja avauksia tehnyt Jonna Kina tuo Media54:een nähtäväksi Italian Carraran marmorilouhoksilla toteutetun videon ja marmoriveistoksen yhdistävän käsitetaideinstallaation Somnivm. Finnpark Plevnan ulkoseinä Itäisellä kadulla saa ylleen Pekka Luukkolan kolmiosaisen, näyttävän taidevalokuvan. Parkkihallin sisälle porraskäytävään tulee sarja pienempiä valokuvateoksia. Luukkola tunnetaan lyyrisistä, hämärän hetkellä otetuista luontokuvista, joihin tuo mystisen elementin pitkällä valotuksella otettu tulen liikerata.
Finlayson Art Area 2018 tarjoaa lisäksi useita muita näyttelyitä eri taiteilijoilta. Ympäri Finlaysonin aluetta nähdään sisä- ja ulkotiloissa valokuvataidetta, videota, veistoksia, grafiikkaa, instalaatioita, keramiikkaa ja maalauksia tunnetuilta nimiltä ja tuntemattomammilta, tasokkailta tekijöiltä. Tapahtumaan kuuluu myös suosittu designkatumaalausalue.
Tähän mennessä julkaistut taiteilijat ovat Jasmin Anoschkin, Elina Brotherus, Rut Bryk, Anssi Kasitonni, Pekka Kauhanen, Jonna Kina, Rosa Liksom ja Pekka Luukkola.

